tiistai 9. toukokuuta 2017

Ehostus 2

Luonnollinen meikki



Meikkipohja oli kevyt, mutta ihovirheet peitevoiteella peitetyt.
Pyrin meikkaamaan kulmat mahdollisimman kevyesti ja asiakkaan kulmakarvojen mukaisesti.
Luomiväriksi valitsin punertavan ruskeaa tuomaan asiakkaan vihreitä silmiä esiin. Silmien rajauksen tein ruskealla meikkikynällä ja mustaa ripsiväriä oli ohut kerros.
Huulipunaksi pyrin valitsemaan mahdollisimman luonnollisen värin, tässä tapauksessa valitsemani väri oli ehkä hieman liian kirkas.
Poskipunaa käytin hennosti.

Trendimeikki



Kevään trendeissä oli esillä punertavat luomivärit, sekä tummahkot huulet.
Tein meikkipohjan tavalliseen tapaan.
Kulmat meikkasin suhteellisen vahvasti, koska silmämeikki on suhteellisen kevyt, kun taas huulet melko tummat. Pyrin luomaan tällä tasapainoa.
Luulin huulimeikin olevan huulipuna, mutta se paljastuikin huulikiilloksi, joten lopputulos oli haluttua kiiltävämpi.
Käytin korostus- ja varjostusvärjeä kohtuudella, sekä persikkamaista poskipunaa.

Näytösmeikki



Tein tämän meikin itselleni ja meikki on tarkoitettu keskisuurelle lavalle.
Meikkipohja oli suhteellisen "paksu" ja peittävä. Käytin korostus- ja varjostusvärejä suhteellisen reilusti.
Kulmakarvat saivat tässä meikissä olla suhteellisen tummat sekä muotoon meikatut.
Luomivärinä käytin keskitummaa ja tummaa ruskeaa sekä mustaa, ja eyelinerit tein suhteessa "perusmeikkiin" vahvasti, jotta meikki näkyisi kauas. Ripsiväri oli mustaa. Olisin käyttänyt tässä meikissä irtoripsiä, mutta olen lateksilliselle ripsiliimalle allerginen.
Huulipunan väriksi valitsin kirkkaan punaisen juuri meikin näkyvyyden vuoksi.

Häämeikki

Unohdin ottaa tästä työstä kuvan, mutta yritän parhaani mukaan kuvailla työtä pelkällä tekstillä. Meikin oli tarkoitus sopia kesähäihin.
Meikki pohja oli kevyt, ihovirheet peitin peitevoiteella.
Kulmakarvat olivat keskiruskeat ja hillityt, häämeikissä kulmat eivät saa olla liian silmiinpistävät.
Luomivärin värimaailman kuuluu olla klassinen ja hillitty. Levitin yläluomen sisänurkkiin luonnonvalkoista luomiväriä, keskikohtaan ja ulkonurkkiin harmahtavaa vaaleansinistä, varjostukset ja alarajaukset tein sinertävällä harmaalla. Tein rajaukset harmaalla rajauskynällä ja rispiväri oli mustaa.
Huulimeikin kuuluu olla suhteellisen vaalea ja luonnollinen. Itse valitsin hieman liian tumman, oranssihtavan punaisen huulipunan suhteessa silmämeikkiin ja kesähää-teemaan.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Ehostus

Päivämeikki

Tein tämän meikin poikkeuksellisesti itselleni kun olin tunneilta poissa.
Meikkivoiteena käytin nestemäistä Maybeline Fit Me -voidetta sävyssä 115. Peitevoiteena käytin NYX Full Coverage:a sävyssä Porcelain. Viimeistelin pohjan NYX:in värittömällä irtopuuterilla.
Kulmakarvat meikkasin keskiruskealla "luomivärimäisellä" kulmavärillä.
Valitsin luomiväreiksi yläluomen sisänurkkiin luonnonvalkoisen värin, ja ulkonurkkiin kahta kylmän ruskeaa sävyä. Kaikki nämä ovat NYX:in From Dusk Till Dawn -paletista. Ripsiväri sekä eyeliner olivat väriltään mustia.
Huulipunan tein NYX Lip Lingerie nestemäisellä huulipunalla sävyssä Honeymoon, koska ruskea on trendikäs väri ja se sopi meikin kokonaisuuteen.
En omista poskipunaa, joten korvasin sen kevyellä kerroksella aurinkopuuteria.





Iltameikki (disco)

Meikkipohjana on Ben Nyen meikkivoidetta sävyssä ivory, sekä punaista korjaavaa peitevoidetta lisäpeittoa tarvitsevissa kohdissa.
Kulmien väri on keskiruskeaa ja harmaata luomiväriä toisiinsa sekoitettuna.
Luomivärissä on sisänurkissa valkoista, "keskivaiheilla" harmaata ja varjostukset tein mustalla. Eyeliner ja ripsiväri ovat molemmat mustia. Lisäsin myös sisänurkan ja keskivaiheen välille hieman hopeista glitteriä. Alarajaus on tehty mustalla.
Huulipunaksi ajattelin violetihtavaa punaista, mutta huulipuna näyttikin huulilla punaisemmalta mitä ajattelin.
Käytin vaaleanpunaista poskipunaa kevyesti.








Päiväjuhlameikki

Meikkipohja ja kulmat on tehty samalla lailla kuin edellisessä meikissä.
Luomiväri on sisänurkista luonnonvalkoista, keskivaiheelta vaaleaa persikkaa ja varjostukset ja alarajaus keskitummaa luumua. Eyeliner ja ripsiväri ovat mustia.
Huulipunaksi valitsin suhteellisen neutraalin, hieman oranssihtavan punaisen.
Oranssihtavan vaaleanpunaista poskipunaa lisäsin lopuksi kevyen kerroksen.



keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Hääkampauksia ja -muotia




https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/21/c4/5a/21c45aa84c26b79e005b843c6fde4265.jpg
http://www.short-haircut.com/wp-content/uploads/2013/02/Beach-wedding-hairstyles-for-short-hair.jpg

http://www.hairstylearchives.com/wp-content/uploads/2016/08/Wedding-Hairstyles-Up.jpg


https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/06/d6/13/06d61341626e1d49a7f0b97d87d0fccd.jpg

https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/736x/01/c4/83/01c483ba759b94156d23cc0d0e891137.jpg

http://www.modwedding.com/wp-content/uploads/2013/12/wedding-hairstyles-4-121713.png

https://media.licdn.com/mpr/mpr/shrinknp_800_800/AAEAAQAAAAAAAAWOAAAAJGY3ZjFlOGZhLWY4YzMtNGY4YS1iMjRlLTY2MzM5ZTQ1YWE4Ng.jpg

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEg540wwEtaE5LdCf3BURSEoAsXjraP9GB-RMpZYxwno6gpT3EYhtCN0N35Iy94cCUMKN0qbykJXY8aUXmAO6EkWd9XqDDxJGnNU8wcOYQ1ojIy_g6FhSRAIo459v1O7f8A5W_SmB-Bs6lk/s400/wedding+hairstyles+for+mens.jpg
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

http://hbz.h-cdn.co/assets/16/19/480x720/hbz-bridal-jmendel-05_1.jpg
http://hbz.h-cdn.co/assets/16/16/hbz-best-of-bridal-3-04.jpg

http://hbz.h-cdn.co/assets/16/15/480x720/hbz-best-of-bridal-08.jpg

torstai 15. joulukuuta 2016

Kampaukset

Klassinen tyyli

Klassiset kampaukset ovat siistejä, ajattomia, hillittyjä ja asiallisia. Muodot ovat selkeitä ja yksinkertaisia. Kampausten pinnat ovat sileitä ja huoliteltuja. Esimerkiksi siistit nutturat ovat klassisia.
http://i0.wp.com/therighthairstyles.com/wp-content/uploads/2015/03/5-sleek-bun-updo-for-prom.jpg?w=500
En muistanut ottaa kuvia omista kampauksista mutta yllä on hyvä esimerkki klassisesta tyylistä.


Luonnollinen tyyli

Luonnolliset kampaukset ovat rentoja, pehmeitä ja käytännöllisiä. Muodot ovat pyöreitä ja kaarevia. Kihara- ja lettikampaukset esimerkiksi ovat luonnollista tyyliä.



Luuppi/silmukkakampaukset ovat luonnollista tyyliä. Tässä kampauksessa ponihäntä on jaettu seitsemään osaan, jotka on käännetty silmukalle.



Vapaa tyyli

Vapaan tyylin kampaukset ovat omaperäisiä ja rentoja, ja niissä usein yhdistellään esimerkiksi suoria ja kaarevia linjoja. Pintarakenteet ovat erilaisia, eikä vaan sileitä.




Saimme toteuttaa vapaan tyylin kampauksen haluamammalle tavalla. Hiukset on letitetty sivuilta, krepattu kauttaaltaan, ja tupeerattu taaksepäin.


Moderni tyyli

Modernit kampaukset ovat huomiota herättäviä ja rohkeita. Kuten nimestä voi päätellä, moderni tyyli seuraa ajan trendejä. Moderneissa kampauksissa yhdistellään monia tyylejä ja kokeillaan uutta.




Tekemämme moderni kampaus muistuttaa tavallaan luonnolisen tyylin kampausta, mutta se on toteutettu nyöritystekniikalla.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Ravitsemus

Vitamiinien, hivenaineiden ja ravintoaineiden puute näkyy usein hiuksissa ja iholla. Hiusten ja ihon kuntoon vaikuttaa proteiini, rasvat, mineraalit, hivenaineet ja vitamiinit.

Proteiini
Hiukset ovat suurimmaksi osaksi proteiinia ja ne tarvitsevat rakentuakseen rikkiä ja aminohappoja ravinnosta. Hyviä proteiinin lähteitä ovat erilaiset siemenet, mantelit ja pähkinät.

Rasvat
Rasvan puutteessa hiukset muuttuvat elottomiksi ja kuiviksi. Jos ruokavaliossa on liian vähän rasvaa, se näkyy iholla kuivuutena ja hilseilynä. Välttämättömiä rasvahappoja (linolihappo ja alfalinolihappo) saa esimerkiksi avokadosta, oliiveista, pähkinöistä ja siemenistä, ja öljyistä (esim. kookosöljy).

Vitamiinit

B-vitamiini
B-vitamiinin puute voi näkyä hiuksissa mm. hiustenlähtönä. Iholla b-vitamiinin puute näkyy esim. rasvoittumisena, hilseilynä ja ihottumana. Puutos myös hidastaa hiusten ja kynsien kasvua. Hyviä b-vitamiinin lähteitä on mm. tummanvihreät kasvikset, siemenet ja pähkinät, ja eläinkunnan tuotteet.

C-vitamiini
Talirauhaset tarvitsevat c-vitamiinia tuottaakseen talia. Puutostila aiheuttaa katkeilevia hiuksia, jotka voivat katketa myös päänahan alta, jolloin uuden hiuksen kasvu saattaa häiriintyä ja hius kasvaa kiertyneenä. C-vitamiinia saa mm. marjoista.

A-vitamiini
Talirauhaset tarvitsevat a-vitamiinia, joka vaikuttaa hiusten hyvinvointiin. Vitamiinin puute vaikuttaa ihoon kuivuutena, ja päänahkaan punoituksena ja kuivuutena. Puutostilassa hiukset ovat kuivat ja hiustenlähtö mahdollista. Hyviä a-vitamiinin lähteitä on keltaiset ja oranssit hedelmät.

Mineraalit ja hivenaineet
Monet vitamiinit tarvitsevat mineraaleja toimiakseen kunnolla. Hiuksiin ja ihoon vaikuttavia mineraaleja on kupari, rauta ja sinkki. Parhaita lähteitä mineraaleille ja hivenaineille on luonnon yrtit, teollisesti prosessoidussa ruoassa niitä ei juurikaan ole. Mineraalien määrä vaikuttaa onko ravinto elimistöä alkalisoivaa vai happamoittavaa. Molempia tarvitaan tasaiseen ravintoon, mutta suurin osa ravinnosta nykyään on happamoittavaa.

Kupari
Kuparia tarvitaan punasolujen muodostamiseen ja pigmentin muodostamiseen hiuksissa ja iholla. Puutostila aiheuttaa anemiaa, heikkoutta ja hiustenlähtöä. Suurin osa kuparia saadaan vedestä, mutta sitä saa myös tummanvihreistä vihanneksista, kokojyväviljoista ja pähkinöistä.

Rauta
Rauta kuljettaa happea veressä. Puutosoireita on anemia, ja kynsien ja hiusten katkeilu. Raudan puute on kriittistä vaihdevuosi-ikäisille naisille, vanhuksille, lapsille ja nuorille, sekä niille jotka vaihtavat nopeasti kasvisruokavalioon. Hyviä raudan lähteitä on liha, pavut, kuivatut hedelmät ja herneet.

Magnesium
Magnesiumia tarvitaan solujen uusimiseen, energiatuotantoon, rauhoittamaan hermostoa, myrkkyjen poistamiseen ja kalsiumin imeytymiseen. Magnesiumin puutos on yleistä, ja sen oireina on mm. migreeni ja hiustenlähtö. Magnesiumia saa esim. merilevästä, pinaatista ja pähkinöistä.

Sinkki
Sinkki muodostaa kollageenejä, jotka pitävät ihon kasassa. Se myös säätelee a-vitamiinin vapautumista maksasta. Puutostila aiheuttaa huonoa haavojen paranemista, aknea, ihottumaa ja hiustenlähtöä. Sinkkiä saa kokojyväviljoista, pähkinöistä, siemenistä, sekä maito- ja lihatuotteista.

Rikki
Rikki vaikuttaa hiuksen "selkärangan" eli rikkisiltojen kuntoon. Mitä enemmän on ehjiä rikkisiltoja, sitä hyväkuntoisempi hius on. Rikki myös neutralisoi soluista poistuvia myrkkyjä. Puutostilassa yleisiä oireita on akne, katkeilevat kynnet ja hiukset, lihaskivut ja ruuansulatusongelmat. Rikkiä saa mm. eläinproteiineista, parsakaalista, sipulista ja MSM-jauheesta.

Muita hiuksiin vaikuttavia ravitsemustekijöitä
Vähäkalorinen ruokavalio saattaa vaikuttaa hiusten hyvinvointiin, koska vitamiinit ja hivenaineet jäävät usein vähäisiksi.
Lääkitys vähentää usein ravinteiden saamista ja voi estää vitamiinien ja mineraalien imeytymistä.
Alkoholi vaikuttaa hiusten terveyteen, esmimerkiksi liikaa käytettynä se voi estää joidenkin ravintoaineiden (esim b-vitamini ja c-vitamiini) imeytymistä ja muodostumista.


"Marika"-tehtävä

Marika on kolmekymppinen nainen, joka elää kiireistä elämää. Hänellä on stressaava työ, jossa hän sortuu syömään usein epäsäännöllisesti. Hän korvaa aamiaisen/välipalat kahvilla ja tupakkaa hän polttaa muutaman päivässä. Hänellä on sekaiho joka on T-alueelta rasvoittuva, ja ensimmäiset ikääntymisen merkit näkyvät silmänympärysihossa. Hiuksia lähtee hieman runsaammin kuin 150 hiusta päivässä, myös hiuspohja on rasvoittuva. Marika on laihduttanut vähentämällä hiilareita ja korvaamalla ne vaalealla lihalla, juureksilla ja hedelmillä. Marika on huolissaan sitä, saako hän tarpeeksi vitamiineja, kivennäisaineita ja muita tärkeitä ravinteita hyvinvoinnin ja kauneudenhoidon kannalta.

Ensinnäkin Marikan kannattaisi hoitaa ruoka-ajat kuntoon, syömällä kunnon aamiaisen (esim. hedelmiä, puuroa marjoilla, kokojyväleipää) ja säännöllisen lounaan päivittäin. Vaalean lihan lisäksi on tärkeää syödä myös punaista lihaa, josta saa tarvittavaa rautaa ja sinkkiä. Hänellä on mahdollisesti puutetta A-, B-, ja C-vitamiineista, jonka takia hiustenlähtö on runsasta, joten ruokavalioon kannattaa sisällyttää näitä sisältäviä ruoka-aineita. B-vitamiinin puute aiheuttaa myös ihon rasvoittumista. Vettä pitäisi juoda ainakin litra tai puolitoista päivässä. Veden juonti vaikuttaa ihoon ja yleiseen hyvinvointiin. Tupakan poltto ei tee hyvää iholle, joten se kannattaa lopettaa tai ainakin vähentää tupakan määrää per päivä.

maanantai 26. syyskuuta 2016

Parranajo

Tein 19.9. parranajon veitsellä.

Ensimmäiseksi tein asiakasanalyysin.



Esikäsittelynä pehmensin partakarvoja lämpimällä pyyhkellä. Levitin iholle parranajoa edeltävään käsittelyyn tarkoitettua öljyä.



Levitin partavaahdon koko parran alueelle (mikä oli sinänsä huono idea, koska partavaahto kuivui. Jatkossa levitän vaahdon vain ajettavalle osiolle kerrallaan.)


Aloitin ajon kasvojen vasemman puolen poskipäiltä ja kasvojen reunoilta, jonka jälkeen siirryin posken alueelle. Toistin saman oikealle puolelle. Seuraavaksi ajoin kaulan alueen. Viimeiseksi ajoin leuan ja viikset.

Viimeistelin ajon lämpimällä pyyhkellä, ja hieroin kasvoille kosteuttavaa voidetta.


tiistai 20. syyskuuta 2016

2016 syksyn trendit

Syksyn 2016 hiusväritrendit ovat lähes päinvastaisia viimeaikojen suosittuihin kylmiin, metallisiin väreihin. Tulevat trendivärit ovat lämpimiä, sekä neutraaleja. Rose gold, erilaiset punaiset, balayage-raidat, sekä tummat ja lämpimät ruskeat ovat muutamia mainittavia trendejä.

Kuvahaun tulos haulle balayage hair
https://s-media-cache-ak0.pinimg.com/564x/37/1b/ea/371bea51f787d64c4ff6018cbc9d8611.jpg
http://simplyorganicbeauty.com/wp-content/uploads/2016/01/Red-Hair-Color-Trend-2016.jpg   
https://encrypted-tbn1.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcQVs3jHRe9EuJxe8bcRAVYgU_sCh-VNZVEmskC1qx_94GHtF7nkqw

Trendikkäitä hiusmalleja ovat eripituiset bobit, otsahiukset, sekä letti- ja lainekampaukset.

https://encrypted-tbn3.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcSHPALN8jWOCbsbL0Z0896ENq6oh9qDuNyBnI4EmQY0ypFL5lzj

https://encrypted-tbn0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcSZRQI-fCP50xVZpPupzwImePqCotVpagy5ukd5VIoPYfnNE0YEVsMHhw