torstai 26. marraskuuta 2015

Työssäoppipaikan vaalennusaineet

Päivä oli omalta osaltani aika rauhallinen. Tein yhden tasoitusleikkauksen ja autoin ohjaajaani ottamaan lämpörullia tämän asiakkaan hiuksista pois.
Muuten päivä kului siivoillessa.

Tämän päivän tehtävänä oli tutustua liikkeen vaalennusaineisiin. 
Vaalennusjauheena käytetään L'Oreal Blond Studio -jauhetta.




Hapetteita oli monia erilaisia. Vaalennuskäsittelyihin niistä käytetään KC Oxid (1,5%-12%), ID hair Ocean Blue Booster ja Schwartzkopf Blond Me -hapetteita.






perjantai 13. marraskuuta 2015

Työssäoppi 13.11. + värikarttaan tutustuminen

Päiväni alkoi heti asiakkaalla. Asiakkaalle tehtiin pesu, latvojen tasaus, sekä undercut eli hiusmalli jossa niskahiukset ajetaan siiliksi. Tuntui hurjalta leikata ensin pitkät pätkät hiuksia saksilla pois. Siili leikattiin koneella kahta eri tallaa käyttäen (3 ja 4). Hiusten latvat leikattiin loivaan v-muotoon.
Toiselle asiakkaalle tein pesun ja föönauksen. Föönäsin hiukset pyöröharjalla kääntäen latvat sisäänpäin. 
Pesin myös ohjaajani asiakkaan hiukset.

Yrittksessä on käytössä KC:n hiusvärejä ja L'Oreal Inoa -värit. Koska koulussa käytämme KC:n värejä, tutustuin Inoa-värikarttaan.





Värit oli eritelty kuuteen eri osioon; perussävyt, viileä ruskea/beige, kulta, kupari, punainen/mahonki, ja lämmin ruskea/beige. 
Tummuusasteet, sävyt ja vivahteet ovat merkitty numeroilla. Värikartassa ei löytynyt tarkempaa selitystä mikä numero vastaa mitäkin sävyä, enkä huomannut kartassa myöskään väriympyrää.
Kartasta löytyi värin sekoitus-, levitys-, ja pesuohjeet.

torstai 12. marraskuuta 2015

Itsearviointi, toinen jakso, syksy 2015


Toisessa jaksossa olemme opetelleet paljon erilaisia hoitoja, kuten haude- ja laserhoitoa. Olemme opetelleet myös intialaista päähierontaa.

Mikä oli helpointa ja mikä vaikeinta hoitopalveluissa?
- Helpointa oli tehdä asiakasanalyysi. Hankalinta oli löytää oikeat hierottavat kohdat intialaisessa päähieronnassa.

Mihin asioihin olen hoito-osaamisessani tyytyväinen? Mihin en ?
- Hoitojen tekemisestä on niin pitkä aika, etten millään muista missä olisin onnistunut erityisen hyvin tai huonosti.

Millaista palautetta olen saanut luokkatovereilta ja asiakkailta pesu- ja hierontaotteista, työn sujuvuudesta sekä asiakkaan huomioimisesta koko palvelutilanteen ajan?
- En muista tarkasti minkälaista palautetta olen saanut luokkatovereilta, mutta en muistaakseni ole saanut ainakaan negatiivista palautetta. Olen siis varmaan onnistunut hoidoissa ihan hyvin.
Topissa asiakkaat sanoivat, että minulla voisi olla napakammat otteet hiusten pesussa, joten olen kiinnittänyt asiaan nykyään huomiota ja parantanut otteitani.

Mikä hoidoissa minua nyt kiinnostaa eniten?
- Olaplex-hoito. Olen kuullut sen olevan hyvä ja tehokas, ja haluaisin oppia tekemään sen.

Arvioisin osaamiseni arvosanaksi 2, eli hyvä. Olen onnistunut koulutöissä hyvin, mutta en kuitenkaan omasta mielestäni ole täydellisyyttä lähentelevän kiitettävän arvoinen.

Miesten hiukset, kulmikas kehälinja


  1. Tee hiuksiin hevosenkenkäositus (ohimolta ohimolle)
  2. Ota hiuksia n. 1cm kaistale otsalle, ja leikkaa muotolinja
  3. Leikkaa sisäkehä, eli ota keskeltä päätä pystysuorassa osio, ja leikkaa muotolinjan pituuden mukaan. Jatka kohti takaosaa ositukseen asti. Kaikki hiukset nostetaan kohtisuoraan ylös ja leikataan saman mittapituuden mukaan.
  4. Leikkaa hiusten pääliosa. Ota ensimmäinen vaakaosio keskeltä, nosta kohtisuoraan ylös, ja leikkaa aikaisemmin tehdyn muotolinjan mukaan. Jatka koko pääliosan pituudelta. Leikkaa seuraavaksi päälliosan sivut samalla tavalla. 
  5. Leikkaa korvalliset jälleen kohtisuoraan päästä katsottuna. Jatka samalla mittapituudella takaraivoon asti, ja leikkaa toinen korvallinen ja sivu samalla tavalla.
  6. Lopuksi leikkaa niska takaraivosta mittapituutta katsoen. Tekniikka sama kuin sivuosissa. Yhdistä pääli- ja sivuosa toisiinsa esim. pointtaamalla. Viimeistele ja siisti hiukset.
Omasta leikkauksestani tuli hieman pidempi kuin muilla, koska minulta oli jäänyt edellinen miesten leikkaus välistä. Föönauksen jälkeen viimeistelin kampauksen vahalla ja hiuslakalla, taisin myös vähän tupeerata pääliosaa muhkeammaksi.

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Laserhoito

Boston laser & hair care laser

Käyttö: hiusten ja hiuspohjan hoito
Hoitava elementti: laservalo (Huom! päänahan lämpötilan nousu ei johdu laservalosta vaan päänahan verenkierron elpymisestä)

Laservalon energiaa / voimaa voidaan käyttää välineenä eri tarkoituksiin.

Mittayksikköjä eri alojen lasereissa: kW metalliala, W , Milliwatti kosmetologit ja parturikampaajat.

Lisätietoja: Lääketieteellisiä tutkimuksia hiuslaserkojeesta: Lassus Allan ja Pekka Pöntinen.

JAO:ssa käytössä Laser Hair Care 3000 ja 6000XL hiuslaserit, lisätietoa esim. Heinilä OY kotisivuilta




Vaikutus:

  • Hyvä imeyttävä vaikutus ➡ hoitoaineet saadaan tehokkaasti hiukseen ja samalla suljetaan hiussuomut
  • Elvyttää ja vilkastuttaa hiuspohjan verenkiertoa ➡ edistää hiustenkasvua ➡ pehmentää kireää päänahkaa ➡ ravintoaineet kulkeutuvat paremmin hiustuppeen
  • Edistää lymfanesteiden kiertoa ➡ kuona-aineet poistuvat
  • Värjäykset ja permanentit kestävät paremmin
  • Voidaan hoitaa psoriasista, pälvikaljua, erilaisia hiusongelmia
  • Tasapainottaa talirauhasten toimintaa ➡ taliköhnä
Hoito:
  • Hoitotuotteina hiusvesi tai hoitoaine hoitotarpeen mukaan (Cicamed shampoo ja hoitoaine, LHC hoitoneste)
  • Kampaa asiakkaan hiukset ennen laserkojeeseen laittamista
  • Hoitokerran pituus 5-30min riippuen hoitotavoitteesta ja käytetystä laserkojeesta
  • Tulokset alkavat näkyä (ohjeellisia): 
- psoriariksen oireet häviävät 3-5 hoitokerran jälkeen         
- hiustenlähtö pysähtyy 10 kerran jälkeen                            
- huonokuntoiset hiukset kuntoutuvat yhden kerran jälkeen
- pälvikaljun hoito vaatii 20 hoitokertaa                             

Hoitosarjan suunnittelu:

Esim
Hiustenlähtöongelma intensiivihoitojakso 10 krt (2 x vko) , jonka jälkeen ylläpitävä jakso sis. 5 hoitokertaa ( 3 ensimmäistä 2vko välein, 2 seuraavaa kk välein). 
Hoitojen välissä vähintään 1 lepopäivä palautumisen vuoksi. 
Kotihoitoon ongelman mukaiset tuotteet.
Ajoitus tärkeää: hyviä tuloksia, jos hiustenlähtö on akuutissa vaiheessa tai hiustenlähdön syynä on kireä päänahka.
Asiakaskortiston ylläpitäminen tärkeää: hoidon vaikuttavuus ja asiakkaan kokemuksien kirjaaminen.

Hoidon toteutus:

Päänahan hoidot: shampoopesun jälkeen hiukset kuivataan ennen hoitonesteen levittämistä. Asiakas laserkojeessa 20-30 min, hoitonestettä ei huuhdella pois hoidon jälkeen. 
Hoitonesteen levittäminen hiuspohjaan jakauksittain hieroen. Imeytyshieronta ennen laserhoitoa n. 5 min.
Muista! Asiakkaan kotihoidon ohjaus hiusveden levittämisessä ja hieronnassa.
Hiusten kuntoutushoidot: hoitoaine laitetaan shampoopesun jälkeen pyyhekuiviin hiuksiin, joihin tehdään laserhoito 5-15min. Tämän jälkeen huuhtelu ja kuivatus.

Yrittäjän / työpaikkohjaajan haastattelu

Haastattelin Leila Kuuspaloa, joka on harjoittelupaikkani Salon Fix Me:n omistaja, parturi-kampaaja ja kosmetologi.

Salon Fix Me on ollut toiminnassa pian kolme vuotta. Se sai alkunsa Kuuspalon ja hänen kahden kollegansa tarpeesta löytää uusi toimipaikka, koska heidän edellinen yhteinen työpaikkansa lopetti toimintansa. Uusi toimitila löytyi Torikeskuksen toisesta kerroksesta, joka on aivan edellisen työpaikan lähellä. Kuuspalolla ja kollegoillaan oli tuttuja asiakkaita edellisestä kampaamosta. joten uuteen kampaamoon löytyi helposti asiakkaita jo alusta alkaen. Fix Me oli ensin kaikkien kolmen yhteisomistuksessa, mutta myöhemmin kun kollegat siirtyivät muualle töihin, omistajuus siirtyi Leilalle. Näihin aikoihin kampaamoon tuli töihin myös Silja, joka työskentelee Fix Me:ssä edelleen.

Fix Me tarjoaa kampaamopalvelujen lisäksi myös kosmetologipalveluja, kuten meikkauksia, kulmien muotoilua, sekä ripsien ja kulmien värjäystä. Kampaamoa markkinoidaan koko perheen kampaamona, mutta asiakaskunta koostuu suurimmaksi osaksi keski-ikäisistä ja vanhemmista naisista. Seuraavaksi suurin ryhmä on (vanhemmat) miehet, joten lapset ja nuoret ovat vähemmistöä, vaikka heitäkin toki välillä käy. Fix Me:lle on muodostunut myös kanta-asiakkaita, jotka käyvät säännöllisesti.

Leilalla on koulutus parturi-kampaajan ja kosmetologin lisäksi myös ravintola-alalta. Hän aloitti kampaamoalan työt ensin toisen alaisena ja myöhemmin omassa yrityksessään Helsingissä, missä hänellä on oma kanta-asiakaskuntansa, jonka hiuksia hän käy hoitamassa edelleen silloin tällöin. Jyväskylässä Leila palvelee asiakkaita Fix Me:n ohella myös omassa kotikampaamossaan.

Hyvä asiakaspalvelu muodostuu Kuuspalon mielestä miellyttävästä ympäristöstä, ystävällisestä palvelusta, ja siitä, että asiakas saa sen mitä halusi. Sosiaalisuus ja ammattitaito takaavat monien vuosien pituisia kanta-asiakkuuksia. Jos asiakas ei ole tyytyväinen, se pitää ottaa vakavasti. Asiakkaalle voi tarjota uutta aikaa jolloin hiukset korvataan tai hyvitys pieleen menneestä käynnistä. Hyvän parturi-kampaajan pitää olla myös joustava.

Kampaajan peruspäivää on Leilan mielestä hankalaa määritellä. Työajan pitäisi olla vähintään 8 tuntia, aloittavilla yrittäjillä 10. Asiakkaiden määrän keskiarvoa päivää kohti on myös vaikea arvioida, mutta n. 4/päivä on melko yleinen määrä.  Työpäivään kuuluu asiakkaiden hoitamisen lisäksi päivystystä, ja tietenkin siivoamista ynnä muuta.

Leilan mielestä haastavinta hänen työssään on kampaamon omistajuus. Hänen pitää oman työnsä lisäksi vahtia muita työntekijöitä, jotka eivät hänen mielestään markkinoi työtään tarpeeksi, Siksi hän toivoisikin, että joku muu ottaisi hänen paikkansa omistajana, niin hänelle jäisi aikaa enemmän omille asiakkailleen ja yksityiselämälleen.
Parasta puolestaan on omat kanta-asiakkaat, jotka ovat Leilalle ennemmin ystäviä joiden kanssa voi vaihtaa kuulumisia kuin asiakkaita.
Mieleenpainuvimpia muistoja ovat se, että on saanut olla asiakkaiden elämässä mukana ja nähnyt asiakkaiden lasten kasvua. Esimerkiksi Leilan asiakkaan poika joka on 3-vuotiaasta asti käynyt Leilalla parturoitavana. Poika on nyt parikymmpinen. Leila on myös saanut kutsuja häihin ja rippijuhliin, joihin hän on laittanut hiuksia ja saanut olla samalla juhlavieraana.

Hiusalan nykyhetki on Kuuspalon mielestä hyvin täynnä kilpailua, ja harmaa talous vaikeuttaa asiaa paljon. Siksi hänen mielestään olisikin syytä, että kampaajat työskentelisivät mielummin isommissa yksiköissä, kuin perustaisivat yksityisyrityksiä.

tiistai 10. marraskuuta 2015

Työssäoppi, toinen viikko

Toinen viikkoni työssäopissa sujui perin samoissa merkeissä kuin viimeviikko. Siivosin, siistin muutamat hiukset,pesin hiuksia, ja niin edelleen.

Sävytin keskiviikkona työkaverinI hiukset. Olin jo viime viikolla käyttänyt sävytettä asiakkaan hiuksissa, joten se onnistui hyvin.

Pesin alkuviikosta myös ohjaajani hiukset. Hän antoi pesuprosessin aikana ohjeita, miten hiukset pestään kunnolla. Opin käyttämään voimakkaampia otteita, ja miten niskahiukset saa kunnolla puhdistettua. 

Mitään muuta eritystä mitä olisin oppinut ei tule mieleen. 

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Liikkeen hoitopalvelun esittely

Hoitopalvelu jonka esittelen on Kératasen Fusio-Dose -hoito. Valitsin tämän hoidon, koska en ole vastaavaan hoitopalveluun tutustunut aiemmin. Fusio-Dose on todettu ammattilaisten toimesta hyväksi hoidoksi, ja Vogue-lehdessä sitä on kutsuttu "hiustenhoidon Graalin-maljaksi".


Fusio-Dose on vain kampaamoissa tehtävä, asiakkaalle yksilöllisesti räätälöity hoito. Hoito koostuu kahdesta aineesta (tiiviste ja booster-aine) yhdistetystä hoitoaineesta, joka suihkutetaan asiakkaan hiuksiin. Tiivisteistä ja booster-aineista voi valita asiakkaan tarpeisiin sopivan hoidon. Hoidon luvataan antavan näkyvää muutosta välittömästi.

Tiivisteitä on neljää erilaista ja ne on suunnattu kuiville hiuksille, värjätyille hiuksille, vaurioituneille hiuksille, ja hennoille hiuksille.
Booster-aineita on viisi, ja ne ovat yllä mainittujen lisäksi suunnattu myös vaikeasti hallittaville hiuksille.


Hoito aloitetaan tekemällä analyysi asiakkaan tarpeista. Hiuksiin tehdään elastisuus ja kampaustesti, ja tarkastetaan kiilto, rakenne, pehmeys ja vahvuus.
Seuraavaksi sekoitetaan Fusio-Dose hoito asiakkaan tarpeen mukaan.
Tiiviste valitaan ensisijaisen tarpeen mukaan ja booster-aine toissaijaisen mukaan. Esimerkiksi jos asiakkaalla on vaurioituneet, värjätyt hiukset, valitaan tiivisteeksi vaurioituneiden hiusten tiiviste ja värjätyiden booster-aine.
Fusio-Dosen sekoittaminen on helppoa. Tiivistepurkki kierretään booster-ainepurkin alaosaan, ja booster-aineen säännöstely tapahtuu automaattisesti. Tiivistepurkki kierretään irti, siihen kiinnitetään suihkesuutin, ravistetaan kevyesti, ja Fusio-Dose hoitoaine on valmis. Hoitoaine suihkutetaan tasaisesti n. 10cm etäisyydeltä pestyihin, pyyhekuiviin hiuksiin. Hoito ei tarvitse vaikutusaikaa, vaan se huuhdellaan huolellisesti pois. Hoidolla on välitön vaikutus. Lopuksi asiakkaalle suositellaan hänen tarpeisiin sopivia kotihoitotuotteita.

tiistai 3. marraskuuta 2015

Liikkeen hoitotuotesarjan esittely

Harjoittelupaikassani Salon Fix Me:ssa on käytössä pääasiassa Kérastase -tuotteita.
Kérastase on ranskalainen ylellinen hiustenhoitosarja jo vuodesta 1964. Tuotteissa on keskiössä hiuspohjan ja hiusten hyvinvointi ja tarkka diagnoosi. Asiakkaalle halutaan saada kokonaisvaltainen hyvinvoinnin ja rentoutumisen kokemus. Kérastasen tuotteet ovat ainutlaatuisia, sekä ne rentouttavat ja ylelliset hoitorituaalit hemmottelevat aisteja. Hoito-ohjelmat räätälöidään juuri asiakkaan tarpeisiin sopiviksi.





Teen tuote-esittelyn Kérastase Nutritive -sarjasta. Sarja on tarkoitettu sameille, takkuisille ja kuivan tuntuisille hiuksille. Valitsin tämän tuotesarjan esiteltäväksi, koska se vaikutti eniten siltä sarjalta jota käyttäisin omiin hiuksiini.



Näkyviä merkkejä hiusten kuivuudesta on kiillon puute, kuivan tuntuinen hiuskuitu ja takkuisuus. Hiukset eivät heijasta valoa hyvin, joten ne vaikuttavat kiillottomilta ja elottomilta. Hiukset eivät tunnu pehmeiltä, ja ne ovat karheat ja vaikeasti selvitettävät ja käsiteltävät.

Nutritive sarjassa on neljälle erilaiselle hiustyypille suunnattuja tuotteita.; normaaleille ja hieman kuiville hiuksille, kuiville ja herkistyneille hiuksille, erittäin kuiville ja herkistyneille hiuksille, ja kuiville ja kiharoille hiuksille.

Normaaleille ja hieman kuiville hiuksille tarkoitetut tuotteet:

Bain Satin 1




  • päivittäin käytettävä shampookylpy
  • vaikuttaa hiusten kuivuutta vastaan pitkäkestoisesti
  • koostumus ravitsee intensiivisesti
Lupaus: Bain Satin 1 puhdistaa hellävaraisesti ja ravitsee hiuskuitua tyvestä latvaan, jättäen hiukset kevyen ilmaviksi. Irisome Complex -yhdiste jättää hiuksiin suojan kuivumista vastaan. 
Käyttö: levitä pieni määrä kosteisiin hiuksiin, emulgoi, hiero, ja huuhtele. Toista kahdesti.
Tulos: hius on suojattu kuivumiselta. Hiuskuitu on raivittu ja tuntuu pehmeältä ja helposti kammattavalta.

Lait Vital




  • päivittäin käytettävä huuhdeltava hoitoaine
  • vaikuttaa kuivuutta vastaan pitkäkestoisesti
  • koostumus ravitsee intensiivisesti
Lupaus: Lait Vital hoitaa normaaleja ja hieman kuivia hiuksia ja ravitsee niitä. Ravintoaineet säilyvät pidempään hiuksissa antioksidanttien ansiosta.
Käyttö: levitä pestyihin pyyhekuiviin hiuksiin. Hiero pituuksiin ja latvoihin. Anna vaikuttaa 2-3min. Emulgoi ja huuhtele huolellisesti lämpimällä vedellä.
Tulos: hiuskuitu on ravittu tyvestä latvaan. Hiukset tuntuvat silkkisiltä, kevyiltä ja kiiltävät kauniisti.

Kuiville ja herkistyneille hiuksille tarkoitetut tuotteet:

Bain Satin 2




  • päivittäin käytettävä shampookylpy
  • vaikuttaa hiusten kuivuutta vastaan pitkäkestoisesti
  • koostumus ravitsee intensiivisesti 
  • enemmän ravitsevia ainesosia kuin Bain Satin 1:ssä.
Lupaus: Bain Satin 1 puhdistaa hellävaraisesti ja ravitsee hiuskuitua tyvestä latvaan, jättäen hiukset kevyen ilmaviksi. Irisome Complex -yhdiste jättää hiuksiin suojan kuivumista vastaan. 
Käyttö: levitä pieni määrä kosteisiin hiuksiin, emulgoi, hiero, ja huuhtele. Toista kahdesti.
Tulos: hius on suojattu kuivumiselta. Hiuskuitu on raivittu ja tuntuu pehmeältä ja helposti kammattavalta.

Masquintense Hennot / Paksut hiukset




  • ravitseva hoitonaamio kuiville hiuksille
  • vaikuttaa kuivuutta vastaan pitkäkestoisesti
  • koostumus ravitsee intensiivisesti  
Lupaus: suojaa kuivia hiuksia. Ravintoaineet säilyvät pidempään hiuksissa antioksidanttien ansiosta.
Käyttö: levitä hasselpähkinän kokoinen nokare pyyhekuiviin hiuksiin. Hiero pituuksiin ja latvoihin. Anna vaikuttaa 5min. Huuhtele huolellisesti.
Tulos: intensiivisesti ravitseva hoito. Hiukset tuntuvat pehmeiltä, silkkisiltä ja helposti kammattavilta.

Erittäin kuiville ja herkistyneille hiuksille tarkoitetut tuotteet:

Bain Nutri-Thermique



  • päivittäin käytettävä, ravitseva lämpöaktiivinen polymeeri, joka imeytyy syvälle hiuskuituun, luoden 3D-verkon, joka sitoo hoitavat ainesosat hiuskuidun pituuksiin
  • Thermo Intense System: lämpöaktiivinen polymeeri, joka imeytyy syvälle hiuskuituun, luoden 3D-verkon, joka sitoo hoitavat ainesosat hiuskuidun pituuksiin 
  • Thermo Protection: lämpöä eristävä aktiviainesosa joka suojaa hiusta kuivumiselta ja lämmöltä. 
Lupaus: Bain Nutri-Thermique hoitaa erittäin kuivia hiuksia ja tekee niistä ylellisen tuntuiset.
Käyttö: levitä pieni määrä kosteisiin hiuksiin, emulgoi, hiero ja huuhtele lämpimällä vedellä. Toista kahdesti.
Tulos: ravitsee intensiivisesti ja jättää kuivat hiukset kiiltäviksi, pehmeiksi ja helposti kammattaviksi.

Fondant Nutri-Thermique
  • päivittäin käytettävä lämpöaktiivinen poishuuhdeltava hoitoaine
  • Thermo Intense System: lämpöaktiivinen polymeeri, joka imeytyy syvälle hiuskuituun, luoden 3D-verkon, joka sitoo hoitavat ainesosat hiuskuidun pituuksiin 
  • Thermo Protection: lämpöä eristävä aktiviainesosa joka suojaa hiusta kuivumiselta ja lämmöltä. 
Lupaus: hoitaa erittäin kuivia ja herkistyneitä hiuksia lämpöaktiivisella, erittäin ravitsevalla koostumuksella
Käyttö: levitä pestyihin pyyhekuiviin hiuksiin. Hiero pituuksiin ja latvoihin. Anna vaikuttaa 2-3min. Emulgoi ja huuhtele huolellisesti lämpimällä vedellä.
Tulos: ravitsee hiuskuitua intensiivisesti. Hiukset tuntuvat pehmeiltä, kevyiltä ja ovat helposti kammattavat ja kiiltävät.

Masque Nutri-Thermique


  • intensiivisesti ravitseva lämpöaktiivinen hoito 
  • Thermo Intense System: lämpöaktiivinen polymeeri, joka imeytyy syvälle hiuskuituun, luoden 3D-verkon, joka sitoo hoitavat ainesosat hiuskuidun pituuksiin 
  • Thermo Protection: lämpöä eristävä aktiviainesosa joka suojaa hiusta kuivumiselta ja lämmöltä. 
Lupaus: hoitaa erittäin kuivia ja herkistyneitä hiuksia sen lämpöaktiivisella, intensiivisesti ravitsevalla koostumuksella.
Käyttö: levitä hasselpähkinän kokoinen nokare pyyhekuiviin hiuksiin. Hiero pituuksiin ja latvoihin. Anna vaikuttaa 5min. Huuhtele huolellisesti lämpimällä vedellä.
Tulos: ravitsee intensiivisesti hiuskuitua. Hiukset tuntuvat pehmeiltä ja kiiltävät.

Kuiville ja kiharille hiuksille tarkoitetut tuotteet:

Bain Oléo-Curl




  • päivittäin käytettävä shampookylpy kuiville, kiharille hiuksille 
  • Shorea- ja palmuöljy: hoitavat ja pehmentävät hiusta
  • Katoniset polymeerit: auttavat erottelemaan kiharoita
  • Curl-Protect: kiharia kosteudelta suojaavia lipidejä. Auttaa ylläpitämään hiusten omaa vastustuskykyä.
Lupaus: puhdistaa hiukset ja hiuspohjan hellävaraisesti samalla suojaten kiharoita. Sopii käytettäväksi kiharakampauksen alla.
Käyttö: levitä pieni määrä kosteisiin hiuksiin, emulgoi, hiero ja huuhtele. Toista kahdesti.
Tulos: hiukset saavat ravitsevuutta ja pehmeyttä. Kiharat ovat täydellisesti erotellut. Hiukset näyttävät pehmeämmiltäja vähemmän pörröiseltä. Suojaa hiuksia kuivuudelta.

Masque Oléo-Curl Intense




  • Shorea- ja palmuöljy: hoitavat ja pehmentävät hiusta
  • Katoniset polymeerit: auttavat erottelemaan kiharoita
  • Hydralipidit: kosteuttaa ja pehmentää hiuspohjaa sekä tuovat kiiltoa hiuskuituun
Lupaus: erottelee kiharat täydellisellä tarkkuudella. Pehmentää ja ravitsee hiuskuitua.
Käyttö: levitä hasselpähkinän kokoinen nokare pyyhekuiviin hiuksiin. Hiero pituuksiin ja latvoihin. Anna vaikuttaa 10-20min. Emulgoi ja huuhtele huolellisesti.
Tulos: Kiharat ovat erotellut, hallittavat, intensiivisesti ravitut ja jälleenkosteutetut. Hiukset näyttävät pehmeiltä ja vähemmän pörröisiltä.

Viimeistelytuotteet:

Touche Perfection




  • päivittäin käytettävä hoito kuiville latvoille
  • hiuksiin jätettävä hoito
  • kuningatarhyytelön aminohapot, proteiinit ja vitamiinit ravitsevat hiuksia
  • Rhizome Complex -yhdiste antaa hiuksille vastustuskykyä uudelleenkuivumista vastaan
  • aurinkosuoja suojaa hiuksia UV-säteilyltä
Lupaus: silottaa hiukset ja estää pörröisyyttä
Käyttö: levitä hasselpähkinän kokoinen nokare pestyihin, pyyhekuivien hiusten latvoihin ja pituuksiin. Käy myös kuiviin hiuksiin silottamaan pörröisyyttä tai poistamaan sähköisyyttä.
Tulos: hiukset ovat suojatut, ravitut ja tuntuvat pehmeiltä. Hiuksia on helpompi selvittää.

Nectar Thermique 



  • ravitseva ja kiiltoa antava lämpösuojavoide, torjuu hiusten karheutta ja elottomuutta. Kuivien hiusten muotoiluun. 
  • 1. hiuksen pinnan korjaus: hiuskuidun uloin osa silenee välittömästi. Kuivaöljy: tekee hiuksista pehmeät ja kiiltävät.  2. Syvähoito: hoitavat ainesosat imeytyvät hiuskuituun ja syvähoitavat hiusta sisältäpäin. Nutritive Irisome: ravitsee hiuksia intensiivisesti sisältäpäin. 3. Lämpösuojus: lämmön vaikutuksesta aktiiviainesosat kiinnittyvät hiuksen pintaan ja suojaavat hiusta. 

Lupaus: sileät, kiiltävät ja hyvinvoivat hiukset. Vähemmän katkenneita hiuksia, vähemmän karkeutta ja lyhyempi hiusten kuivausaika
Käyttö: levitä 1-2 hasselpähkinän kokoista nokaretta pyyhekuivien hiusten pituuksiin ja muotoile hiukset hiustenkuivaajalla tai muotoiuraudalla
Tulos: hiukset ovat suojatut, ravitut ja tuntuvat pehmeiltä. Hiukset on helpompi selvittää.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Työssäoppi, ensimmäinen viikko

Olen työharjoittelussa Salon Fix Me -nimisessä kampaamossa.
Työnkuvaani kuuluu pääasiassa paikkojen siistiminen ynnä muut "hanttihommat", mutta teen myös siistimis- ja tasoitusleikkauksia, ja hiusten pesua asiakkaille 10 euron hinnalla.



Pääsin tällä viikolla jo leikkaamaan parit hiukset, sekä miesten että naisten. Olen myös pessyt työntekijöiden asiakkaiden hiuksia. Tein torstaina myös hiusten vaalennusta työntekijän valvonnassa ja opastuksessa.

Olen seuraillut myös paljon vierestä kun työntekijöillä on ollut asiakkaita. Työt ovat pääsääntöisesti olleet leikkausta ja värjäystä.
Tällä viikolla olen oppinut paljon uutta. Olen oppinut leikkaamaan miesten hiuksia paremmin, miten hiusväri levitetään ja saanut käsitystä kuinka väri sekoitetaan, miten sävytettä käytetään, kuinka ajanvarauksia otetaan vastaan, ja ylipäätänsä kuinka kampaamossa työskennellään.