tiistai 8. syyskuuta 2015

Hiukset ja iho

HIUKSET


Hiuksen rakenne
-muodostuu keratiinista, sarveistuneista, kuolleista soulista
-elävä osa on ihon alla


Papillaariosa eli juuri
-hius syntyy jatkuvan solunjakautumisen seurauksena papillasta eli hiusnystystä
-hiusnystyn pinta muodostuu epidermiksen tyvisolukerroksen solujen kaltaisesta solukosta


Natiiviosa eli varsi:
Pinta- eli suomukerros eli kutikula
-mitä paksumpi hius, sitä enemmän suomukerroksia
-väritön ja läpikuultava, vettä ja likaa hylkivä pinta
-keratiinilevyjen tiiviydestä riippuu hiuksen pinnan kiilto
-mitä vanhemmaksi hius kasvaa, sitä rosoreunaisemmaksi suomut muuttuvat kulumisen vuoksi


Kuitukerros eli kortex
-kuitukerroksen keratiinisolut ovat putkimaisia kuitusoluja, joita solujen väliaine pitää koossa
-koostuu suuresta joukosta makrosäikeitä, joista jokainen muodostuu itsensä ympärille kiertyneistä mikrosäikeistä
-mikrosäikeet koostuvat alkusäikeistä eli protosäikeistä


Ydinkerros eli medulla
-sijaitsee kuitukerroksen keskellä
-muodostuu tyhjistä onteloista
-ydinkerroksen merkitystä ei tunneta hyvin
-voi puuttua hyvin hennoista hiuksista kokonaan
-ydin voi jatkua koko hiusvarren mitassa tai “katketa” ja alkaa uudelleen
-ydinkerroksella ei ole varsinaisesti merkitystä parturi-kampaajan työlle

Hiuksen koostumus (keratiini)
-hius on keratiinia eli sarveistuneista soluista muodostunutta, kuitumaista ainetta
-hyaliini pitää keratiinisolut kiinni toisissaan ja sitoo vettä hiuksiin
-sisältää proteiinia, rikkipitoista aminohappoa eli kysteiiniä, pigmenttihiukkasia eli melaniinia, rasva-aineita, suoloja ja mineraaleja
-on kovaa ja kiinteää
-ei liukene veteen
-imee vettä itseensä ja sitten turpoaa ja pehmenee
-liukenee alkaliseen aineeseen
-hiuksen alkuaineet ovat hiili, vety, happi, typpi ja rikki

HIUKSEN OMINAISUUKSIA


Hiuksen paksuus eli läpimitta, hiusvahvuus
-voidaan mitata hiusvahvuusmittarilla
-keskivahvuisen hiuksen läpimitta on 0,04-0,06mm
-pienempi luku tarkoittaa ohutta hiusta ja suurempi paksumpaa
-paksuuden perusteella voi arvioida hiuksen kuntoa
-kemiallinen käsittely pienentää läpimittaa


Kiharuus
-taipuisuus ja kihartuminen ovat ovat yksilöllisiä ominaisuuksia hiuksessa
-kiharaiset hiukset sijoittuvat ilmavasti toistensa päälle
-kihartuva hiusrunko on helppo materiaali kampaajalle kohoavuutensa ansiosta

Joustavuus, elastisuus, venyvyys (spiraalimainen molekyylirakenne)
-hyväkuntoinen, käsittelemätön hius venyy 10-30% mutta pystyy palautumaan entiseen muotoonsa spiraalimaisen rakenteensa ansiosta
-rakennevaurioitunut hius menettää joustavuuttaan ja veltostuu
-hiusta voidaan hoitaa, mutta sen joustavaa ominaisuutta ei saada palautetuksi
-mitä vaurioituneempi hius, sitä venyvämpää se on
-märkänä venytettäessä hius vaurioituu helposti lisää
-venyvyyttä voidaan mitata vetolujuusmittarilla
-mitä enemmän hius venyy palautumatta, sitä heikompi sen rakenne on


Kimmoisuus
-kimmoisa hius venyy ja palautuu


Hygroskooppisuus eli imukyky
-tarkoittaa hiuksen kykyä imeä itseensä kosteutta
-kosteus tekee hiuksesta venyvämpää ja saa sen turpoamaan


Hiuksen sähköinen varaus
-hiuksen pinta on sähköiseltä varaukseltaan negatiivine ja vetää puoleensa vastakkaista varausta olevia hiukkasia
-puhtaat ja kuivat hiukset ovat usein sähköiset, joka voi tehdä kampauksien tekemisestä hankalaa
-erityisesti talvella, kun ilman kosteus on vähäinen, tätä staattisen sähkön tuomaa ilmiötä esiintyy paljon
-mitä huonokuntoisemmat hiukset ovat, sitä negatiivisempi niiden varaus on
-sähköisyyttä voi vähentää hiustenhoitotuotteilla, joissa positiivisesti varautunut kationiaktiivisen aineen osa tarttuu hiuksen negatiivisesti varautuneeseen suomukerrokseen

HIUSLAATU


Normaali hius
-elinvoimainen ja hyvinvoiva hius
-talin eritys normaalia
-normaali venyvyys ja elastisuus


Huokoinen hius
-rakennevaurioinen ja huonokuntoinen
-käsitellyt hiukset ovat usein huokoisia
-kiilloton ja katkeaa herkästi
-kuiva

HIUKSEN KASVUVAIHEET JA LUONNOLLINEN VAIHTUMINEN


Anageeninen eli kasvuvaihe
-kestää 2-6 vuotta, lyhenee ihmisen ikääntyessä
-uusi hius kasvaa n. 1cm/kk
-normaalisti 85-90% hiuksista on kasvuvaiheessa


Katageeninen eli välivaihe
-kestää n. 2 viikkoa, jona aikana hiusten kasvu loppuu solujen jakaantumisen loppumisen myötä
- karvatuppi supistuu ja hius irtaantuu sille tärkeistä verisuonista ja ravinnonlähteistä
-hius ei vielä irtoa hiuspohjasta ilman mekaanista rasitusta
-1-3 viikkoa kestävässä siirtymävaiheessa on n. 1% verran hiuksista


Telogeeninen eli lepovaihe
-kestää 2-4kk
-hius irtoaa hiuspohjasta
-loppuvaiheessa hiusnystystä kehittyy uusi hius ja uusi kasvuvaihe alkaa
-lepovaiheessa on n. 10-15% hiuksista


IHO

Ihon tehtävät
-iho suojaa kehoa toimien esteenä
-säätelee elintoimintoja ja eritystä
-tuottaa ja erittää hikeä ja talia
-terveen ihon eri kerrokset toimii rasitteita (kemialliset rasitteet, kylmyys/kuumuus, UV-säteily, kosteus, mikrobit jne..) vastaan

Ihon rakenne ja toiminta:

Hydrolipidikalvo eli happokelmu
-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti