keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Raidoitusharjoitus

Harjoittelimme eri raidoitustekniikoita ryhmissä, ja minä kuuluin ryhmään jossa tehtiin folioraitoja vaalennusaineella. Teimme raitoja vain keskelle (niskasta otsalle), eli toisinsanoen emme raidoittaneet sivuja.

Aloitimme työskentelemään niskasta. Hiuksista jaotellaan 1-2cm osio, joka jaotellaan vielä kammanpiikillä kudontatekniikkaa käyttäen (osiosta napataan piikillä pienempiä osia.)
Folio asetetaan hiusten alle ja väri levitetään hiuksiin. Noin 1cm hiusten tyvestä jätetään ilman väriä, ettei väriä osu päänahkaan.
Kun väri on levitetty, folio taitetaan hiusten tyveen asti, painellaan sivuista kammalla, ja taitetaan sivut. Pitkän folion voi vielä taittaa puolivälistä.

Seuraavaksi edetään ylöspäin ja hiuksista erotetaan n. 0,5-1cm leveä osio jota ei värjätä. Jaotellaan seuraava värjättävä osio samalla tavalla kuin edellinen osio. Samalla tyylillä edetään otsaan asti.


Kun kaikki halutut alueet on raidoitettu, värin annetaan vaikuttaa 30-45min halutun vaaleusasteen mukaan viimeiseksi raidoitetusta kohdasta laskien.

Kun vaikutusaika on kulunut foliot poistetaan pesupaikalla ja väri pestään pois.

Työnme lopputulos näytti tältä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti